Talvi-kevät 2019
Tammikuun kuukausitapaaminen 10.1.2019
Vuosi alkoi perinteiseen tapaan muistamalla poisnukkuneita yhdistyksen jäseniä. Hannu Hartala luki muistosäkeet ja Annikki Luoma sytytti kynttiät. Vainajien muistoksi vietettiin lyhyt hiljainen hetki.
Tammikuun kuukausitapaamisessa Tuusulan pormestari Arto Lindberg valotti Tuusulan tulevaisuuden näkymiä. Erityisesti Hyrylän keskustan suunnitelmat ja vuoden 2020 asuntomessujen sijoittuminen Puustellinmetsään kiinnostivat tapaamiseen saapuneita senioreita.
Yhteistyö kuntarajojen yli toteutuu mm. Vantaan kanssa lentorata-tavoitteessa sekä Keravan kanssa kaavoituksen ulottuessa tulevaisuudessa Keravan rajaan saakka. Erityisesti kiinnosti Tuusulanjärven kehittäminen yhteistyössä Järvenpään kanssa. Kunnalla on kehitteillä mm. järven länsirannalle, Anttilan tilakeskukselle, toteutettava kansainvälinen arkkitehtikilpailu.
Lindberg nosti esiin myös kuntalaisten osallistamisen Tuusulan kehittämiseen yhdeksi kunnan tärkeimmistä tavoitteista. Senioreiden puolelta puolestaan vakuutettiin, että he haluavat omalta osaltaan olla mukana ikäihmisten hyvinvoinnin kehittämisessä.
Kirjakerho aloitti 16.1.
Kirjakerhon ensimmäisessä tapaamisessa Tuusulan kirjasto Laura-salissa saatiin kirjaston aikuisten osaston johtaja Riikka Mustajärveltä mielenkiintoisia lukuvinkkejä sekä kaunokirjoista että tietokirjoista. Kyselimme uutuuksista ja saimme vastauksia. Lopuksi lainasimme ja varasimme kiinnostavimpia teoksia. Seuraavassa kirjakerhon tapaamisessa ke 13.2. klo 11 keskustellaan Jennifer Clementin kirjasta Rakkaudesta aseisiin.
Miesten kerho 17.1.
Miehet aloittivat istuntokauden 16.1. ja jatkoivat talousaiheiden käsittelyä. Nyt oli vuorossa velkatalous, joka herätti vilkkaan keskustelun aina pankkikriiseistä pikavippeihin.
Helmikuun kuukausitapaaminen 7.2.2019
Opimme Uudenmaan Muistiluotsin muistiohjaaja Laura Närhiltä, että muistisairaudelta suojaavia tekijöitä ovat mm. aivojen aktiivinen käyttäminen, sosiaalinen aktiivisuus ja sykettä nostava liikunta.
Senioritapaamisissa saamme uutta tietoa, kysymme ja kommentoimme esityksiä – siis käytämme aivojamme. Muistikerho on ihan oma lukunsa.
Vilkas puheensorina kokoustemme alussa on silkkaa sosiaalista aktiivisuutta. Kävelykerhossa taas liikumme reippaasti.
Olemme siis oikealla asialla myös muistia ajatellen!
Raili Talja vastaanotti kuukausitapaamisessamme Senioriliiton myöntämän pronssisen ansiomerkin tunnustuksena aktiivisesta toiminnastaan seniorina. Railin kanssa kuvassa merkin luovuttanut Tuulikki.
Maaliskuun kuukausitapaaminen 7.3.2019
Kevätkokouksemme kruunasi eduskunnan puhemiehen Paula Risikon napakka puhe ajankohtaisasioista. Odotuksemmekin olivat korkealla - meitä oli koolla ennätysmäärä, 79 senioria.
Risikon vahva kokemus politiikan vastuutehtävistä ja hänen ammattitaustansa sosiaali- ja terveysalalta kuului ja näkyi. Me olimme vaikuttuneita tai Risikkoa lainaten: Meillä oli tuuria!
Maaliskuun tapaamisessa pidettiin myös yhdistyksen kevätkokous, jossa luotiin katsaus viime vuoden toimintaan.
Kokousta johti Olli Raahenmaa ja sihteerinä toimi Leena Mäkelä.
Huhtikuun kuukausitapaaminen 4.4.2019
Huhtikuun kuukausitapaamisen aiheena olivat Tuusulan joukkoliikenteen muutokset. Vierailijana oli Helsingin seudun liikenteen osastonjohtaja Tero Anttila, joka selvitti HSL:n 27.4.2019 voimaan tullutta vyöhyke- ja lippu-uudistusta.
Monen pää tuntui menevän pyörälle, kun Anttila kertoi neljästä vyöhykkeestä ja siitä, että jatkossa on tarjolla kuusi erilaista lippua. Matkustajan itse tietää, minkälaisen lipun hän kulloinkin tarvitsee ja bussissa tai junassa olevasta kortinlukijasta pitää itse valita, mitä vyöhykkeitä koskevan lipun ostaa. Anttila lohdutti, että linja-autoissa kuljettajat auttavat ainakin aluksi vyöhykkeiden valinnassa.
Tuusulalaiset seniorit, joiden matka suuntaa usein Helsinkiin, pitivät hyvänä sitä, että lipun voimassaoloaika pitenee lähes kahteen tuntiin. Sekin tieto helpotti, että bussissa voi edelleen ostaa kertalippuja. Kaikille 70 vuotta täyttäneille myönnettävä 50 prosentin alennus kertalipun hinnasta klo 9–14 välillä sopi senioreille erinomaisesti.
Eniten keskustelua senioreissa aiheutti Tuusulan ja Helsingin välisten suorien yhteyksien selvä vähentyminen ja Helsingin pääteaseman muuttuminen elokuun 12 päivästä lähtien. Yleisesti ihmeteltiin, miksi ihmeessä pääteasema siirretään keskeisestä Kampista Hakaniemen torille.
Anttilan vastaus pitkästä matkasta ja ruuhkaisista kaduista Helsingin päässä ei kuulijoita vakuuttanut. Anttila korosti, että suoria linjoja korvaa arkisin 20 minuutin välein ajettava liityntäliikenne Hyrylästä Keravan, Leinelän ja Tikkurilan asemille, joista on hyvät jatkoyhteydet junalla. Osalle kuulijoista tämä tuntui sopivan, mutta moni koki kulkuneuvon vaihdon vaikeaksi.
Tapaamisen lopuksi Tero Anttila sai ansaitsemansa kiitokset joukkoliikennettä koskevasta tietopaketista ja siitä, että hän vastasi auliisti senioreiden kysymyksiin eikä pelästynyt kriittisistäkään kommenteista.
Toukokuun kuukausitapaaminen 2.5.2019
Yhdistyksemme jäsen Olli Raahenmaa esitti ansiokkaan ja mielenkiintoisen luennon sukututkimuksen mahdollisuuksista nykypäivänä. Hänen oma tutkimuksensa ulottuu vuosisatoja taaksepäin ja niistä on löytynyt yllättäviä sukulaissuhteita Tuusulan seudulta.
Napakymppi Hyvinkään Sveitsissä 6.6.2019.
Yhdistysellämme oli mukava joukko tapahtumassa.