Syksy 2022
Joulukuun kuukausitapaaminen to 1.12.2022
TERVEYS
Sydänsairaalan kardiologi
Juhani Heikkilä kertoi sydämen rytmihäiriöistä, erityisesti eteisvärinästä.
Sydänsairaalan kardiologi Juha Heikkilä veti Mäntymäen täyteen viime torstaina seniorien kuukausitapaamisessa. Aiheena oli sydämen eteisvärinä. Alustuksensa lisäksi Heikkilä vastaili keskustelussa laajempiinkin sydämen toimintaa koskeviin kysymyksiin.
Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen rytmihäiriö. Hoitamattomana eteisvärinä muun muassa altistaa aivohalvauksille ja lisää kuolleisuutta.
Iän ohella merkittävimmät eteisvärinälle altistavat tekijät ovat kohonnut verenpaine, sydänsairaudet, diabetes, ylipaino, uniapnea, kilpirauhasen liikatoiminta ja alkoholi.
Heikkilän kolme ponttia: tunnustele sykettä esimerkiksi ranteen valtimosta, hakeudu rytmihäiriön syyn selvittämiseen ja hanki sopiva hoito nopeasti.
Kari Mäkelä
Marraskuun kuukausitapaaminen to 3.11.2022
LIIKENNE
Liikenneturvan koulutusohjaaja
Pasi Pohjonen selvitti miten liikkua liikenteessä turvallisesti kaiken ikää.
Katso Pasin esitys tästä.
Kultaa ja kunniaa!
Syyskokouksemme 3.11.2022 kutsui yhdistyksemme kunniapuheenjohtajaksi Kari Halmeen ja kunniajäseneksi Maija Heikkilän.
Halme on toiminut vuodet 2010 - 2018 Tuusulan senioreiden puheenjohtajana. Lisäksi hän on ollut hallituksen jäsen ja vetänyt kävelykerhoa sekä toiminut yhdistyksen matkavastaavana.
Heikkilä on liittynyt Tuusulan senioreihin jo vuonna 1992 eli peräti 30 vuotta sitten. Hän on toiminut yhdistyksen hallituksessa yhteensä 19 vuotta, niistä pari vuotta hallituksen varapuheenjohtajana, ja vetänyt joitakin vuosia muistikerhoa.
Parhaat onnittelut Maijalle ja Karille!
Lokakuun kuukausitapaaminen to 6.10.2022
KAUPPA
Järvenpään Citymarketin kauppias
Markku Hautala kertoi miten rakennetaan Maailman paras
ruokakauppa.
Maailman paras lisää onnellisuutta
”Meidän päätehtävämme on onnellisuuden lisääminen”, sanoi diplomikauppias Markku Hautala Tuusulan seniorien kuukausitapaamisessa avatessaan ajatuksiaan Järvenpään K-Citymarketin kehittämisestä.
Järvenpään Cittari voitti maailman parhaan ruokakaupan palkinnon vuonna 2019. Voitonkaan jälkeen Hautala ei ole jäänyt paikalleen, vaan uudet ideat pulppuavat ja toteutuvat kovaa vauhtia. Parhaillaan on käynnissä liikkeen uudistaminen, ja piirustuslaudalla on jo laajempi rakennussuunnitelma.
Seniorit kuuntelivat hiljaa, kun Hautala esitteli mielenkiintoisia kaupan kehittämisideoita. Esimerkiksi lyhyen kävelyn logiikka merkitsee sitä, että sinapit sijaitsevat makkaroiden lähellä eikä niitä joudu etsimään eri puolilta kauppaa. Terveellisyys korostuu tarjonnassa. Ruoka hankitaan läheltä, mutta makuelämyksiä tuodaan myös muualta, erilaista ruokakulttuuria Suomeen.
Hautala haluaa avartaa myös ajattelua kaupasta, sillä kauppa muuttuu. Kaupasta tulee olohuone, jossa viihdytään, tapaamispaikka. Ikäihmisten kaupassakäyntiä helpottavat myös tuolit ja selkeä kyltitys. Hautala on perehtynyt kaupan valaistukseen. ”Valoa pitää olla riittävästi, jotta vanhemmatkin ihmiset näkevät lukea tuotteiden tietoja.”
Mielenkiintoinen elementti on äänimaisema. Kaupassa syntyy paljon ääniä esimerkiksi koneista. Järvenpään Cittarissa tulee todennäköisesti olemaan ensimmäisenä Suomessa akustoidut kylmälaitteet. Musiikki mietityttää. Onko mahdollisesti aamutunteina, joina eläkeläiset poikkeavat ”olohuoneessa”, kuultavissa taustamusiikkina ”oldies and goldies”.
Hautalan ajatukset herättivät lukuisia kysymyksiä. Mikko Anttila oli huolissaan liikalihavuudesta ja kysyi, voisiko kassakuitteihin saada hinnan lisäksi myös kalorimäärät. Pekka Ruotsalainen kyseli hankintapolitiikasta, Kysyttiin myös yksinasuvien annoskoosta ja kaupan kannattavuudesta.
Vastikään Pafos-seminaarista palannut Hautala lupasi, että muutamassa vuodessa syntyy ihan uusi kauppa.
Kari Mäkelä
Syyskuun kuukausitapaaminen to 8.9.2022
HYRYLÄ
Intendentti Jaana Koskenranta kertoi Hyrylän historiasta – ja miten siitä nyt tuollainen tuli.
Meidän suuresti arvostamamme museointendentti Jaana Koskenranta kertoi kuukausitapaamisessamme 8.9. elävästi valokuvin Hyrylän historiasta mukavalla otsikolla "Miten tästä nyt tämmöinen tuli".
Näimme kuvia Y-risteyksestä, josta lähtevien maanteiden tuntumaan Hyrylän kylä alunperin rakentui. Varuskunta punatiilisine rakennuksineen ja upseerikerhoineen sekä sittemmin purettu ortodoksikirkko ja Kaupparaitille sijoittuneet kaupat tulivat tutuiksi, Samoin nykyisinkin vielä toiminnassa oleva terveysasema, joka oli aikanaan ensimmäinen nimenomaan tähän tarkoitukseen suunniteltu rakennus ja johon kävi tutustumassa paljon kiinnostuneita vieraita. Legendaksi muodostunut kunnanlääkäri Möllerin talokin vilahti kuvien joukossa. Aikanaan monelle seniorillekin hyvin tuttu tanssipaikka Letkuliiteri herätti muistoja mukavista kohtaamisista. Ja paljon muuta!
Alustuksen pohjalta käyty keskustelu oli vilkasta ja pitkään Hyrylässä asuneet seniorit kertoivat Jaanalle myös omia kokemuksiaan Hyrylän elämästä ja rakentumisesta.
Tuulikki Petäjäniemi